Mikä on rave? Määritelmä, historia, outfit-koodi

Rave ei ole tapahtuma, jossa on tuolirivejä ja narikkanumero. Se on floor, joka ei pysähdy tuntikausiin — useimmiten betonin alla, joskus puiden alla, lähes koskaan mainostaulujen alla. Taustalla soi 4/4-beat. Edessä tapahtuu kollektiivinen liike, joka alkoi Berlinin, Detroitin ja erään Lontoon laidalla sijaitsevan varaston välillä eikä ole sen jälkeen pysähtynyt.

Tässä oppaassa kerrotaan, mitä rave oikeasti on — musiikkimuotona, alakulttuurina, outfit-logiikkana. Vastaamme tässä kattavasti niihin 6 PAA-kysymykseen, joita Google juuri nyt ehdottaa hakukentän alla. Lisäksi ne asiat, joita Google ei kysy mutta jotka haluat ensimmäisellä floorilla heti tietää.

Miltä se floorilla näyttää — tiiviisti 12 sekunnissa:

Englannin verbi ”to rave” tarkoittaa raivota, intoilla, riehua, houraileta. 1500-luvulla sillä kuvattiin hulluutta — ihmistä, johon ei enää saanut yhteyttä. 1980-luvun lopulla sana tarttui brittiläisiin varastojuhliin, koska juuri niin floorilla kävi kahdeksan Acid House -tunnin jälkeen: ihmisiä, joihin ei enää saanut yhteyttä, positiivisessa mielessä.

Nykyään rave on tanssitapahtuma elektronisella musiikilla — Techno, House, Drum & Bass, Trance, Hardstyle tai niiden sekoitus — joka useimmiten kestää koko yön. Joskus pidempään. Berghain-viikonloput menevät 60 tuntia putkeen. Siinä on ero konserttiin tai tavalliseen klubi-iltaan.

Se mikä lasketaan raveksi ja mikä ei, ratkeaa neljästä rakennuspalikasta. Jos yksi puuttuu, kyse on pikemminkin DJ-bileistä — mikä on myös okei, mutta ei sama asia.

• Elektroninen musiikki edessä — ei live-bändiä, ei headlineria stage-show’lla. DJ-booth on useimmiten pienempi kuin kaiuttimet.
• Floor-keskeinen eikä lava-keskeinen — energia tulee crowdista, ei ylhäältä. Useimmilla raveilla ei ole lavan korotusta.
• Pitkä kesto, ei setlist-taukoa — DJ:t soittavat 2–6 tunnin settejä, useita DJ:itä peräkkäin, usein ilman selviä siirtymiä. Tanssit läpi, et actien välissä.
• Ei-kaupallinen ydin — vaikka Tomorrowland on kaupallinen, alakulttuurin DNA pätee yhä: ei brändijuomia lavalla, ei VIP-aitioita näkösuojalla floorille päin.

Kun kaikki neljä istuvat, kyse on ravesta. Jos kaksi puuttuu, kyse on DJ-tapahtumasta. Jos kolme puuttuu, kyse on häistä elektronisella äänentoistolla. Ero on illan arkkitehtuurissa, ei genre-tageissa.

Ravella ei ole yhtä syntymäkaupunkia — sillä on kolme. Chicago 1985 (House Music, Frankie Knuckles warehouse-klubilla), Detroit 1985 (Techno, Juan Atkins, Derrick May, Kevin Saunderson — ”Belleville Three”). Molemmat toimittivat soundin. UK 1987–88 toimitti formaatin: luvattomat varastojuhlat, M25-ravet Lontoon ympärillä olevilla pelloilla, ”Second Summer of Love” 1988–89 Acid Housen kantoaaltona.

Berlin lisäsi vuodesta 1990 loput: tyhjillään olevat DDR-ajan teollisuusrakennukset, metrotunnelit, bunkkerit, voimalat. Tresor 1991 pankkiholvissa Wertheimin raunion alla. E-Werk 1993 käytöstä poistetussa sähköasemassa. Berghain 2004 lämpövoimalassa Friedrichshainissa. Se mikä alkoi Chicagossa musiikkina ja tuli Englannissa formaatiksi, löysi Berlinistä arkkitehtuurinsa — ja vakiinnutti raven globaaliksi kulttuuri-ilmiöksi.

Nykyään kartta on laajempi. Tbilisi ja Bassiani. Amsterdam ja De School. Bukarest ja Sunwaves. Soul ja Faust. Tokyo ja Vent. Mutta DNA on kaikkialla sama — ja tulee suoraan näistä kolmesta kaupungista. Joka haluaa ymmärtää raveja, katsoo näitä kolmea linjaa ja näkee, miten ne yhdistyvät.

Floorilla tapahtuu kolme asiaa yhtä aikaa. DJ soittaa pitkän setin, useimmiten 2–6 tuntia. Crowd liikkuu kollektiivisesti — ei synkronissa, mutta samassa rytmissä, ilman että kukaan selittää sitä. Ja aika katoaa. Se mikä tuntui tunnilta, oli kolme. Se mikä tuntui yöltä, oli viikonloppu.

Konkreettisesti berliiniläinen rave-viikonloppu menee useimmiten näin:

• Pre-Floor — jonotus, Door, narikka. Berghain-Door kestää 1–3 tuntia. Muissa klubeissa nopeammin. Aseta mieleesi, ettet ole vielä floorilla.
• Opening-Slot — ensimmäiset yksi tai kaksi tuntia ovat hitaampia, melodisempia. Joka tulee aikaisin, kuulee eri kaupungin kuin se, joka saapuu neljältä.
• Peak-Time — tyypillisesti kello 2 ja 6 välillä. Floor on täynnä, BPM nousee, soundi kovenee. Se hetki, jonka takia oikeastaan tulit.
• Sunrise-Slot — jos klubilla on ikkunat (Berghainilla ei tarkoituksella ole), päivänvalosta tulee osa settiä. Se tunne, jota Instassa ei saa selitettyä.
• Sunday-Slot — joka on vielä paikalla, kuuluu ”loppuun asti” -porukkaan. Soundi rauhoittuu, floor tyhjenee, tunnelma muuttuu kotoisammaksi.

Välissä: tupakkanurkka, baari, vesi, vessa, kylmähuone. Berliiniläisillä klubeilla on lähes aina ulko- tai puutarha-alue, jotta floor pääsee hengittämään. Tomorrowland ja vastaavat mega-festivaalit toimivat täysin eri logiikalla — katsomme sitä alempana.

Lyhyt vastaus: Ei. Techno on genre, rave on formaatti. Ravella voi soida Techno, mutta myös House, Drum & Bass, Trance, Hardstyle, Acid, Breakbeat tai UK Garage. Joka käyttää ”Technoa” synonyyminä ”rave-musiikille”, puhuu useimmiten Berlinin klubeista vuodesta 2010, koska siellä Techno todella dominoi. Mutta se on yksinkertaistus.

Genret, jotka raveilla soivat — tärkeimmät, karkeasti BPM:n mukaan järjestettynä:

• House (118–130 BPM) — keksitty Chicagossa 1985, alkuperäissoundi. Lämmin, melodinen, vokaalipohjainen. Frankie Knuckles, Larry Heard. Nykyään sitä kuulee lower-frequency-klubeilla ja päivätapahtumissa.
• Techno (125–150 BPM) — Detroit 1985, myöhemmin berliiniläinen mutaatio. Minimaalinen, toistuva, fyysinen. Sub-Bass ja hi-hatit melodioiden sijaan. Kun berliiniläinen sanoo ”rave”, hän tarkoittaa useimmiten tätä.
• Drum & Bass (160–180 BPM) — UK 90-luvun puolivälissä. Breakbeatit 4/4:n sijaan. London, Bristol. Oma skene, omat klubit (Fabric, Printworks).
• Trance (130–150 BPM) — Goa-juuret, myöhemmin mainstream Tomorrowlandin ja ASOT:n kautta. Melodisempi, tunteikkaampi, build-upeilla ja dropeilla.
• Hardstyle / Hardcore (150–200 BPM) — Alankomaat, kovat kickit, nopea BPM. Oma festivaaliskene (Defqon.1, Q-Base). Vähän tekemistä mainstream-Technon kanssa.
• UK Garage / Bassline (130–140 BPM) — UK 90-luvun puolivälissä. Synkopoidut beatit, vocal-chopit. London-keskeinen, sukua Drum & Bassille.

Berliiniläiset rave-klubit soittavat nykyään 80 prosenttisesti Technoa. Amsterdam soittaa enemmän Housea. Bukarest Minimalia. Tbilisi UK-soundia. Joka lokeroi ravet vain ”Techno-bileiksi”, ohittaa suurimman osan globaalista floor-maisemasta.

”Rave” on yläkäsite vähintään viidelle hyvin erilaiselle kokemukselle. Se mitä koet Free-Party-floorilla, ei liity juuri mitenkään Tomorrowland-päivään — sama termi, eri universumi. Joka haluaa ymmärtää raveja, jäsentää itsensä näiden viiden formaatin mukaan.

Mikä näistä viidestä sinulle sopii, ei riipu pelkästä mausta — vaan kaupungista, iästä, budjetista ja siitä, kuinka paljon arkkitehtuuria tarvitset viihtyäksesi floorilla. Berliiniläiset underground-klubit luopuvat tietoisesti design-elementeistä; Tomorrowland investoi seitsennumeroisia summia lava-arkkitehtuuriin. Molemmat ovat ravea. Molemmilla on oma crowdinsa.

PLUR on ainoa sääntö, jolla raveilla oikeasti on väliä. Neljä sanaa, lyhennettynä: Peace, Love, Unity, Respect. Keksitty varhaisessa US-rave-skenessä 90-luvun alussa, omaksuttu maailmanlaajuisesti. Idea on mutkaton — floorilla kaikki ovat tasa-arvoisia. Ketään ei kohdella eri tavalla outfitinsa, ihonvärinsä, vartalonsa tai identiteettinsä takia. Joka rikkoo sen, ei kuulu tänne.

”Floorilla ei ole hierarkiaa. Et ole täällä katsomassa tai tullaksesi nähdyksi. Olet täällä tanssimassa — ja kaikki muut ovat täällä samasta syystä.”

Konkreettisesti se tarkoittaa: ei kuvaamista ilman lupaa (berliiniläiset klubit teippaavat puhelimesi linssin — juuri tästä syystä). Ei kenenkään tuijottamista. Ei heittoja, ei koskemista, ei foto-stalkkausta. Jos joku kysyy, tanssitko — tanssi tai sano ”ei, tarvitsen nyt tauon”. Molemmat ovat okei. Ei ole oikeaa vastausta, paitsi kunnioitus.

PLUR on myös syy siihen, miksi tytöt käyttävät raveilla tuttia (siitä lisää FAQ:ssa), miksi ihmiset tarjoavat vieraille vettä, miksi vessajono on niin oudon ystävällinen. Se kuulostaa naiivilta, kun sen lukee. Floorilla sen kokee itsestäänselvyytenä.

Rave-outfitilla on yksi ainoa tehtävä: pitää sinut yhdeksän tuntia floorilla ilman, että kolmannen tunnin jälkeen haluat jotain toisin. Kaikki muu on toissijaista. Se ei tarkoita ”urheiluvaatteita” — se tarkoittaa: jokainen kappale täyttää floor-funktion, tai se ei tule mukaan.

Kuusi sääntöä, jotka tekevät hyvän rave-outfitin — oli kyseessä berliiniläinen underground tai Tomorrowlandin mainstage:

• Liikkumavapaus ylhäällä — Mesh-Tank, Long-Sleeve, Crop, Tube-Top. Ei tiukkoja napitettavia paitoja. Sinun on voitava nostaa kädet rajoituksetta tuntematta, missä kangas istuu.
• Hengittävä kangas — puuvilla, Mesh, Modal, tekninen synteetti. Ei villaa, ei tiheää polyesteria. Floor kuumenee, sinä kastut, kankaan on kestettävä se.
• Väljät tai strukturoidut housut — Cargo, Parachute, Wide-Leg, tekniset housut stretchillä. Skinny ei ole väärin, mutta epämukava tunnin 4 jälkeen. Joka seisoo floorilla, haluaa tilaa.
• Kengät oikealla pohjalla — Combat-Boots, plateau, tukeva sneaker. Ei stilettoja, ei espadrilloja, ei uusia kenkiä, joita et ole vielä tottunut. Floor on tahmea.
• Funktionaalisesti käytetty asuste — Bumbag vetoketjulla (raha, avaimet, puhelin), bandana (hiki, pöly, suoja), juomapullo. Koruja vain, jos ne eivät häiritse tanssiessa.
• Kerroslogiikka sisään-/uloskäyntiin — kevyt takki tai bomber ulos, sisällä riisuttavissa. Narikka on todellinen investointi (3–5 euroa), mutta säästää sinut raahaamiselta.

Mitä et missään nimessä käytä: valkoisia vaatteita (floor tuhoaa ne yhdessä yössä), tiukkoja paitoja, kovia housunkannattimia, kaikkea aitoa nahkaa, jota et halua pilata. Berliiniläisillä underground-klubeilla on oma outfit-koodinsa (katso alempaa Berlin vs Tomorrowland) — mutta sekin rakentuu näiden kuuden säännön varaan.

Housut ratkaisevat 60 prosenttisesti, miltä outfitisi näyttää kahdeksan floor-tunnin jälkeen. Joka käyttää Skinnya, hänellä on neljältä ongelma pohkeenpituuden kanssa. Joka käyttää Wide-Legiä, hänellä on toinen ongelma (housunhelma floor-tahmeudessa). Ratkaisu on ääripäiden välissä — strukturoitu, hengittävä, liikkumatilalla.

Neljä housuleikkausta toimivat Berlinissä ja festivaaleilla yhtä hyvin: Cargo (tasku-logiikka plus liike), Parachute (nylon, valoaktiivinen, kevyt), nahka tai Faux-Leather (berliiniläinen klassikko, pitää hien pinnalla), Wide-Leg-Denim pienellä stretchillä. Mikä sinulle sopii, riippuu klubin ilmastosta, formaatista ja outfitin muusta osasta.

Yläosa on alue, jolla berliiniläiset floorit tulevat rehellisimmiksi. Mesh-Tank, Long-Sleeve printillä, Cropped-Tee — kaikki mikä hengittää ja samalla näyttää vartalon tai peittää sen tietoisesti. Joka käyttää floorilla polopaitaa, häntä ei kyllä puhutella (PLUR), mutta hän huomaa tunnin 2 jälkeen, että se oli väärä valinta.

Kolme top-tyyppiä toimivat johdonmukaisesti: Mesh (läpinäkyvä, kevyt, ilmasto-säädin), Plain Tank (puuvilla, oversize tai tiukka, outfit-logiikan mukaan) ja Long-Sleeve grafiikalla (kylmempiin klubeihin tai layeröintiin). Päälle tulee — jos ollenkaan — kevyt takki, jonka jätät narikkaan.

Takilla on kaksinkertainen rooli: ulkona se suojaa sinua berliiniläiseltä yöltä, sisällä se kuuluu naulakkoon. Jonottamisen ja narikan välillä täytyy toimia bomber, kevyt Trench, lyhyt Puffer. Raskas Outerwear (pitkä takki, paksu talvitakki) on väärin — raahaat sitä koko yön kädessäsi, jos et halua narikkaa.

Berliiniläinen rave-Outerwear-logiikka: kolme viikkoa vuodessa et tarvitse mitään (kesäfloor, open-air, ulkoalueet), kahdeksan kuukautta tarvitset bomberin tai lyhyen Pufferin, neljä viikkoa tarvitset jotain, joka pitää oikeasti lämpimänä. Faux-Leather-Bomber toimii kaikissa kolmessa vyöhykkeessä.

Tomorrowland on teknisesti rave — elektroninen musiikki, floor, useita lavoja. Mutta logiikka on toinen. Tomorrowland on festivaali, Berlin on klubi. Festivaali tarkoittaa: itsensä esittäminen sallittu, ranneke näkyvillä, outfit-koordinaatiot glitterillä, Crop-Topit LEDillä. Klubi tarkoittaa: ei self-displayta, outfit-funktio ennen outfit-statementia.

Käytännössä se tarkoittaa: Tomorrowland-outfit (glitteri, höyhen, BH-topina, ranneke ranteessa) ei vie sinua Berghainin portsarista sisään. Berghain-outfit (mattamusta, Combat-Boots, ei näkyvää brändäystä) vaikuttaa Tomorrowlandissa huomaamattomalta tavalla, joka ei siellä ole pointti.

Mikä logiikka on sinulle oikea, riippuu siitä, mikä floorisi on tarkoitus olla. Joka etsii soundia + liikettä, menee berliiniläiseen undergroundiin. Joka etsii soundia + näkyvyyttä + elämys-arkkitehtuuria, menee Tomorrowland-formaatin festivaalille. Molemmat pysyvät raveina. Molemmilla on oma outfit-ekonomiansa.

Joka seisoo ensimmäistä kertaa floorilla, tekee useimmiten samat kuusi virhettä. Yksikään niistä ei ole katastrofaalinen — mutta kaikki yhdessä johtavat siihen, että ensimmäinen yö päättyy pettymykseen. Joka tuntee ne, tulee seuraavana aamuna ulos storyn kanssa eikä oppitunnin.

Et tarvitse 20 rave-Piecesiä aloittaaksesi. Tarvitset neljä, jotka ovat mukana 80 prosentissa floor-öistä. Kaikki muu rakentuu niiden ympärille.

Tässä järjestyksessä: väljät Cargo- tai Parachute-housut (pääkantajasi), Mesh- tai Plain-Tank (hengittävä, helppo pestä), totuttu Combat-Boot tai tukeva sneaker (9-tuntisiin floor-sessioihin), Bumbag tai pieni Crossbody-laukku vetoketjulla (rahalle, avaimille, puhelimelle, vedelle). Valinnainen viides: kevyt bomber matkalle sinne.

Ennen kuin rakennat oman rave-outfitisi, katso, miltä se näyttää oikealla floorilla. Ylhäältä nähdyt viisi formaattia näyttävät feedissä erilaisilta kuin Lookbook-kuvissa — hikisemmiltä, vähemmän täydellisiltä, selvästi käytetymmiltä — ja juuri siksi ne toimivat.

Tämä on nopein tapa tarkistaa, istuuko rave-logiikka ylipäätään sinun vartalotyypillesi, ennen kuin käytät rahaa.

Jos muistat tästä oppaasta yhden asian, niin tämän: ravea ei määritä location, headlinerit tai ranneke ranteessa. Sen määrittää se, mitä floorin ja crowdin välillä tapahtuu. Joka ymmärtää floorin, rakentaa itselleen oman ravensa — oli kyseessä berliiniläinen metrotunneli, Tomorrowlandin mainstage tai metsä Cottbusin takana.

Tämän oppaan koko logiikka voidaan tiivistää yhteen lauseeseen:

Säännöt ovat pysyneet vakaina 80-luvun lopulta lähtien ja pysyvät — niin kauan kuin floor, crowd ja 4/4 kohtaavat. Mutta sinun ei tarvitse osata kaikkea ulkoa ennen kuin menet ensimmäistä kertaa. Aloita Underground-Clubista tai Free Partysta, käytä outfitia yhden yön läpi, kysy itseltäsi seuraavana aamuna rehellisesti, onko tämä sinun maailmasi.

Jos on, sinulla on se, mikä on pitänyt berliiniläiset floorit koossa vuodesta 1990 — alakulttuuri, joka ei kysy rahaa, ihonväriä tai outfit-brändiä. Vaan ainoastaan sitä, tanssitko.

Kysymykset, joita saamme usein DM:nä ja sähköpostina — lyhyesti, selkeästi, ilman kiertoteitä.